Musiikkiaiheiset pelit

Musiikkiaiheiset pelit vetoavat usein moniin yli ikärajojenkin. Musiikin ympärille onkin muodostunut monia eri tyylisiä pelejä: osassa viihdytään testaillen omia laulutaitoja, osassa taas nautitaan taustan musiikista tai tietyn aikakauden rytmistä. Yksi suosituimpia musiikkipelejä vuosien varrella on ollut SingStar-karaokepeli. Sarjaa on ilmestynyt jo yli 20 osaa, jotka ovat saavuttaneet huippusuosion niin kotibileissä kuin aikuistenkin keskuudessa. Ideana on laulaa karaokevideon tahdissa ja pyrkiä jäljilttelemään mahdollisimman hyvin alkuperäistä kappaletta. Suurin osa kappaleista on englanninkielisiä hittejä, mutta myös suomalaisille pelaajille on tehty suomihittikokoelmia.

Vuonna 2005 ilmestynyt Guitar Hero yllätti suosiollaan ja siihen julkaistiin useita jatko-osia aina vuoteen 2010 asti. Peliä pelataan erillisella kitaraa jäljittelevällä peliohjaimella. Pelaajien tarkoituksena on osua nuotteihin ruudussa näkyvien ohjeiden mukaisesti. Peliä pidettiin sen ilmestymisen aikana suurena tapauksena, sillä sen katsottiin innostavan monia innostumaan oikean kitaran soitosta ja se näytti suuntaa muille tuleville musiikkipeleille. Rockband olikin seuraava suurta suosiota nauttiva peli. Kitaran soittamisen lisäksi peliin otettiin kokonainen instrumenttivalikoima. Pelaajat voivat jopa muodostaa oman yhtyeensä. Peli sai paljon kiitosta ja voitti useita pelialan palkintoja omaperäisyydellään. Ryhmäpelin lisäksi Rockbandiin sisältyy mahdollisuus soittaa kappaleita soolona. Musiikkiaiheiset pelit ovat hauskaa ajanvietettä, sillä niihin liittyy vahva yhteisöllinen vaikutus. Pelejä on hauska pelata yhdessä, ja musiikin mukana soittaminen tai laulaminen laittaa yrittämään aina uudelleen ja hieman paremmin.

Musiikkiaiheisia pelejä on tarjolla runsaasti nettikasinoillakin, kuten näet tästä valikoimasta. Betssonin hauskimmat ja suosituimmat pelit ovat usein tavalla tai toiselle kytköksissä musiikkiin. Tarjolla on eri aikakausiin sijoittuvia pelejä, joissa liikutaan ajan henkeen eri aikakausien musiikkimaailmassa. Höysteenä löytyy ajan rekvisiittaa ja symboleita, 70-luvun diskopalloja ja 80-luvun nousukauden menoa, 60-luvulla taas svengattiin. Betssonin sivuilla kannattaa tutustua ainakin Kiss-peliin, joka vie 80-luvun suositun teatraalisista esityksistä tutun Kiss-yhtyeen maailmaan. Hurjat meikit, mukaansatempaava lavashow ja vetävä rockmusiikki saavat taatusti jalat vispaamaan slottipelin mukana. Niille, jotka haluavat matkustaa ajassa rock’n’roll -maailman kuninkaan aikaan, kannattaa pelata Elvis-peliä. Pelissä nautitaan Elviksen musiikista, tietenkin tähden sävelien tahdissa.