Musiikkia,  Peli

Pelimusiikkiin panostetaan

Videopelit ovat yhä tärkeämpi osa suomalaista teollisuutta, ja niihin panostetaan enemmän kuin koskaan ennen. Tämä koskee myös pelimusiikkia, joka on kehittynyt vuosikymmenten saatossa valtavasti. Se on ollut jo 1990-luvulta lähtien parhaimmillaan yhtä laadukasta kuin perinteinen kaupallinen musiikki. Pelimusiikkia on alettu myös arvostaa, ja sitä soitetaan jopa konserteissa. Nettikasinopelienkin musiikkimaailma on muuttunut viihdyttävämmäksi, ja monet pelitalot haluavat satsata siihen, että heidän pelinsä paitsi näyttävät, myös kuulostavat hyviltä.

Musiikin tehtäviä peleissä

Musiikilla on hyvin monenlaisia tehtäviä peleissä. Musiikilla peleihin saadaan esimerkiksi lisää tunnelmaa ja tarvittaessa dramaattisuuttakin. Musiikki kuljettaa kerrontaa eteenpäin ja kertoo pelaajalle, mitä itse pelissä tapahtuu: tuleeko voittoja vai käynnistyykö jokin erikoistoiminto? Yksi musiikin tärkeimmistä tehtävistä on tunteiden herättäminen. Se lisää pelikokemuksen nautittavuutta ja on yksi syy sille, että esimerkiksi itselle tutun pelimusiikin kuuleminen voi herättää välittömästi hyviä ja nostalgisia tunteita. Musiikki voi olla yksi niistä syistä, miksi jonkin pelin pariin halutaan palata.

Myös kolikkopelien musiikki on kehittynyt

Kolikkopelit ovat olleet yksi niistä peligenreistä, jotka ovat saaneet – osin oikeutettuakin – kritiikkiä äänimaailmastaan. Etenkin vanhemmissa peleissä kilkuttavat ääniefektit ja/tai ylipirteä taustamusiikki ovat voineet saada pelaajan lähes raivon partaalle, ja ainoana vaihtoehtona on ollut äänten mykistäminen. Kolikkopelienkin saralla on onneksi tapahtunut valtavasti kehitystä, ja monissa nykypeleissä musiikki on keskeinen osa pelikokemusta. Esimerkiksi teemapeleissä se voi olla todellinen tunnelmanluoja. Lue lisää musiikista, pelaamisesta sekä musiikkiaiheisista peleistä: täältä voit lukea edellisen artikkelin.

Comments Off on Pelimusiikkiin panostetaan